
Olen ollut nuoruusiästä asti kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja äänestänyt kaikissa vaaleissa, joissa olen saanut. En kuitenkaan ole aiemmin ollut itse poliittisesti aktiivinen tai kuulunut puolueeseen. Olen pyrkinyt vaikuttamaan asioihin omalta osaltani lähipiirissä, työyhteisöissä, harrastustoiminnoissa ja vapaaehtoistyössä. Nyt, kun olemme aktiivisia kuntalaisia kolmessa sukupolvessa ja olen päässyt tutustumaan asukasnäkökulmasta yhä useampiin Järvenpään palveluihin, on tullut halu vaikuttaa ja osallistua kuntalaiskeskusteluun. Koen eri kunnan ja hyvinvointialueen alueella työskentelyn myös antavan nyt tilaa tähän keskusteluun osallistumiselle.
Lääkäriksi valmistumiseni jälkeen olen erikoistunut yleislääketieteeseen, joka on suurin lääketieteen erikoistumisala Suomessa. Yleislääketieteen erikoislääkärinä olen kouluttautunut hoitamaan potilaitani laaja-alaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Keskeisenä työtapana ja -tavoitteena on hoidon jatkuvuus ja pitkät potilassuhteet sekä toimiminen potilaan kokonaishoidon koordinaattorina. Koen terveyskeskustyön valtavan antoisana ja monipuolisena. Vastaanotoilla saa olla mukana ihmisten arjen kaikissa käänteissä.
Vuonna 2020 julkaistiin pohjoismaiset yleislääketieteen ydinarvot, joihin tiivistyy paljon perusterveydenhuollon ytimestä. Arvoja on kirjattu yhteensä seitsemän. Pidän tärkeänä nostaa näitä arvoja myös yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska uskon niiden tukevan tulevaisuuden perusterveydenhuollon kehittämistä. Osana toista arvoa on terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäisy. Perusterveydenhuollon hektisessä arjessa aikaa ennaltaehkäisevälle työlle ei ole niin paljon kuin lääkärinä haluaisi. Kuudes arvo on erityisen puhutteleva: ” Tunnistamme sosiaalisen kuormituksen, puutteenalaisuuden ja traumaattisten kokemusten lisäävän sairastumisalttiutta ja tuomme tämän esille yhteiskunnallisessa keskustelussa.” Yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen on monesti lääkärin arkityössä vaikeaa.
Koen, että kuntapoliittisessa päätöksenteossa pääsen hyödyntämään osaamistani terveyden edistämisessä ja syrjäytymiskehityksen ehkäisemisessä. On myös tärkeää, että päätöksentekijöissä on ruuhkavuosiaan eläviä pikkulapsiperheiden edustajia. Perheiden arjen sujuvoittaminen, nuorten näkeminen yhteiskunnan voimavarana, arkiliikunnan edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja ympäristön ymmärtäminen terveyden keskeisenä tekijänä ovat minulle tärkeitä teemoja. Haluan olla kuntapoliitiikassa monipuolinen, asioihin perehtyvä, positiivinen tiimipelaaja ja eteenpäin katsova kehittäjä.
Poliittisessa keskustelussa tuntuu olevan yhä enemmän vastakkainasettelua ja ääripäitä, joiden välillä kompromissien teko tuntuu unohtuneen. Samaan aikaan säästöpaineiden myötä myös tutkitun tiedon arvo tuntuu olevan uhanalaista. Haluan olla omalta osaltani tuomassa päätöksentekoon tietoa ja ymmärrystä tutkitun tiedon merkityksestä ja siitä, miten sitä voidaan hyödyntää päätöksenteon pohjana ymmärtäen samalla arvojen, eletyn ajan ja asenteiden merkityksen yhteiskunnassa.




Leave a comment